Pikiruukki linnaosa

Pikiruukki-nimitys on luultavasti niiltä ajoilta, jolloin sen rannoilla oli runsaasti pikikeittämöitä. Niitä esiintyy 1700-luvun alkupuolen kartoissa.

Asutus levisi näille seuduille 1850-luvun loppupuolella, jolloin Tervaniemeltä siirtyi runsaasti asukkaita Pikiruukkiin. Rannoille ilmestyi myös 1800-luvun lopulla pitsikoristeisia hienostohuviloita, joita rakensivat lähinnä venäläiset aristokraatit ja rikkaat kauppiaat.

Vuonna 1898 Pikiruukissa oli 37 taloa ja siellä asui 148 henkilöä.

1930-luvulla Pikiruukkiin kaavoitettiin uusia tontteja, joille nopeasti rakennettiin uusia asumuksia.

Maat kuuluivat Monrepos´n kartanon maihin ja tonttien vuokrasopimukset tehtiin aina 50 vuodeksi kerrallaan.