Hiekan kaupunginosa

Hiekan asutuksesta varhaisimmat havainnot on 1700-luvun kartoissa. 1600-luvulla seutu oli viljeltyä ja alueella oli myös useita pikikeittämöitä. Hiekan alue oli vielä 1800-luvun alussa jakautunut kahteen osaan, joista toinen oli Vektrotnieman sahan eteläpuolella olevalla kapealla vyöhykkeellä ja toinen pohjoisempana kallion päällä. Sitä kutsuttiin Pavlovskiksi. Pavlovsk kuului Monrepos´n maihin, joten kaikki tontit olivat vuokratontteja. Ensimmäiset asukkaat Pavlovskin alueelle tulivat 1800-luvun alussa.

Vuonna 1896 Pavlovskissa riehui suurpalo, jonka seurauksena 80 perhettä jäi asunnottomaksi ja omaisuusvahingot olivat erittäin suuret. Tämän tulipalon jälkiseurauksena perustettiin Monrepos´n VPK vuonna 1896.

Hiekka liitettiin kaupunkiin 1933, jolloin koko alue sai nimekseen Hiekka. Asutus lisääntyi nopeasti ja aivan 1930-lopulla kaavoitusta laajennettiin Monrepos´n suuntaan. Uudet tontit rakennettiin osittain 1939 mennessä. Hiekan Saunaosuuskunnan saunarakennus valmistui vuonna 1934. Viipurin pohjoissatamasta pääsi Hiekan Höyryvene Osuuskunnan laivoilla Hiekkaan. Laivat ajoivat pohjoissatamasta myös Pikiruukkiin, Papulaan ja Huusniemen puistoon.

Hiekan alueelle perustettiin vuonna 1899 Vektrotniemen saha. Tämän vaikutuksesta asutus lisääntyi Hiekan alueella nopeasti. Sahalaitosta uusittiin vuosina 1925 ja 1937. Vuonna 1937 saha tuotti 9000 stadarttia erilaista puutavaraa. Sahalaitokselle rakennettiin oma pistoraide, jolloin sen tuotantoa voitiin rautateitse viedä suoraan satamaan.